Carat vahvistaa data- ja analytiikkaosaamistaan – Jukka Veteläinen strategiajohtajaksi

Julkaistu:

Jukka Veteläinen, 34, on nimitetty mediatoimisto Caratin strategiajohtajaksi 1.3.2018 alkaen. Veteläinen on aiemmin toiminut Caratissa asiakkuusjohtajana ja strategistina sekä Insight-yksikössä tutkimuspäällikkönä.

Strategiajohtajan roolissa Veteläinen näkee palaavansa takaisin kotiin strategioiden pariin. Häntä motivoi uudessa tehtävässä mahdollisuus päästä vaikuttamaan kokonaisvaltaisesti asiakkaiden menestymiseen. Ei peräpeiliin katsomalla tai vain brändinrakennusmalleja rakentamalla, vaan tuomalla kattavasti asiakkaan tekemiseen esimerkiksi niin ansaitun median, elämysmarkkinoinnin ja vaikuttajaviestinnän näkökulmia perinteisen mediaosaamisen lisäksi.

- Missioni on tuottaa brändeille entistä merkityksellisempiä kohtaamisia heidän asiakkaidensa kanssa. Tämä ei enää nykyään tarkoita vain mediaa, jakelua, vaan holistista markkinointiviestinnän strategiaa. Tämän vuoksi brändi- ja markkinointistrategioiden kehittäminen on yksi pääfokusalueistani uudessa työssäni, Veteläinen kuvailee.

Carat on osa globaalia Dentsu Aegis Network -markkinointiviestintäkonsernia, joka tuo Veteläisen mukaan asiakkaille uskomattomia etuja.

- Voimme aidosti yhdistää Suomen ja maailman parhaan kuluttajaymmärryksen tehokkaaseen mediaostamiseen, luoviin kommunikaatiostrategioihin sekä data- ja markkinointiteknologioiden hallintaan. Olemme Caratina yhdessä Dentsun eri yksiköiden kanssa enemmän kuin osiemme summa. Me tunnemme brändien asiakkaiden motivaatiot ja medioiden vaikuttavuuden parhaiten.

Veteläinen uskoo, että markkinointiviestinnän alalla menestyvät yritykset ovat jatkossa entistä ketterämpiä sekä työskentelytavoissaan että hinnoitteluissaan. Carat on muun muassa tästä syystä jo pitkään kasvattanut strategiatiiminsä kokoa ja monipuolista osaamista.

- Caratin strategisen huipputiimin kanssa on aina ollut ilo tehdä töissä kaikissa rooleissa, ja omalta osaltani haluan auttaa heidän kehittymisessään entisestään. Aion panostaa erityisesti ketterien työtapojen syvempään käyttöön Caratin työssä.

Carat Finlandin toimitusjohtaja Heidi Björklöf kertoo Veteläisen nimityksen tuovan toimiston strategiseen suunnitteluun lisää muun muassa markkinointiteknologioiden sekä datan ja analytiikan syvää osaamista. Nopea oppimis- ja hahmottamiskyky sekä uuden osaamisen soveltamisen kyvykkyys markkinoinnin tekemiseen ovat Björklöfin mukaan Veteläisen henkilökohtaisia vahvuuksia.

- Nimityksellä varmistamme Caratin asiakkaiden menestymisen mahdollisuudet alati muuttuvalla markkinointiviestinnän pelikentällä ja vahvistamme strategisen osaamisemme kasvattamisella ykkösasemaamme markkinan monipuolisimpana mediatoimistona. 

- Jukka on persoonana asiakkaidemme joukossa ja esimiehenä tiimilleen arvostettu ja pidetty. Tiedän että uuden roolinsa myötä hän saa koko upean tiimimme viritettyä vielä entistäkin parempiin suorituksiin, Björklöf kommentoi.