Tartunta huolestuttaa, mutta usko tulevaisuuteen palaa

Julkaistu:

Suomalaiset eivät ole menettäneet toivonsa tulevaisuuteen, käy ilmi Dentsun tuoreesta tutkimuksesta. Peräti 72 prosenttia kokee tilanteen parantuvan, mutta huoli tartunnasta ei ole poistunut.

Toukokuussa kerätyn Consumer Connection System -kuluttajatutkimuksen lisädatan pohjalta vaikuttaa siltä, että kriisistä huolimatta suomalaisilla on luottoa tulevaisuuteen. Vastaajista 72 prosenttia kokee, että koronaepidemian tilanne Suomessa on joko vakiintumassa tai paranemassa. Melkein puolet (45 %) uskoo, että suurin osa koronaan liittyvistä rajoituksista poistetaan Suomessa syyskuuhun mennessä.

Koronan vaikutus suomalaisiin

Pelko koronasta ei kuitenkaan ole poistunut. Suuri osa suomalaisista ovat edelleen huolissaan siitä, että heidän perheensä tai ystävänsä saisivat koronan (64 %) tai että saisivat itse tartunnan (42 %). Brändien on syytä ottaa tämä huomioon mainonnassaan.

Kesän lähestyessä korona näkyy vahvasti myös lomien suunnittelussa, kun yli puolet (51 %) suomalaisista kertoo suunnittelevansa tänä vuonna ainoastaan kotimaanmatkailua. Lomien suunnittelua myös lykätään enemmän kuin normaalista (39 %), kun tilanne ymmärrettävästi elää.

Kerromme lisää koronan vaikutuksista mediankäyttöön sekä siitä, mitä suomalaiset odottavat kriisin aikana yrityksiltä tapahtumassamme 4.6.2020 järjestettävässä webinaarissa.

Ilmoittaudu webinaariin tästä.

OHJELMA:

Valmistaudu koronanjälkeiseen elämään
Pauli Aalto-Setälä, CEO, Dentsu Aegis Network

Miten suomalaisten käyttäytyminen on muuttunut?
Maria Riala, Insight Lead, Dentsu Data Services

Ostokäyttäytyminen online ja offline
Jukka Veteläinen, Strategy Director, Carat & Anleena Haustola, E-commerce Manager, iProspect

Datan hyödyntäminen B2B-markkinoinnissa
Paula Narkiniemi, Team Lead, Global Content & Channels, Neste

Tapahtumaa moderoi Arto Hasu, Chief Data Officer, Dentsu Data Services.

Consumer Connection System -tutkimus

Dentsu Aegis Networkin Consumer Connection System -tutkimusta (CCS) on tehty vuodesta 2010 lähtien parin vuoden välein. CCS on kattava kuluttajatutkimus, joka kattaa mm. mediankäytön, asenteet ja mainonnan vaikutukset. Se edustaa Suomen 16-74-vuotiasta väestöä. CCS:n avulla muun muassa ymmärrämme paremmin suomalaisia ja pystymme luomaan tarkempia kohderyhmiä sekä tekemään tarkasti optimoituja mediasuunnitelmia.

Vuoden 2020 CCS-data kerättiin tammi-maaliskuussa ennen koronan rantautumista Suomeen, joten se kertoo hyvin normaalitilanteesta. Täydentävää dataa kerättiin siksi ajanjaksolla 7.-14.5.2020.

Insight Lead

Maria Riala

Haluatko kuulla lisää CCS-tutkimuksesta?

Ota yhteyttä