Tästä selvitään yhdessä – pienyrittäjiä tukemassa

Julkaistu:

Koska ketään ei saa jättää yksin, haluamme tukea ajattelullamme pienyrittäjiä näinä poikkeuksellisina aikoina. Tästä syntyi Dentsu Creative Care, jossa on kyse pienyrittäjistä, ideoista ja luovuudesta.

Jos tunnet pienyrittäjän, vinkkaa tästä hänelle. Lisätietoja osallistumisesta artikkelin lopussa. Creative Care -konsepti soveltuu myös isoimmille yrityksille. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä.

Lettiliveillä läpi koronan

Yrittäjä Niina Räsäsen maailma muuttui hetkessä, kun kahden kampaamoliikkeen tilauskirjat tyhjenivät päivässä. Nyt suunnitelmissa on verkkokauppa, kauneuskursseja ja lettilivejä.

Kampaamoyrittäjä Niina Räsänen

Niina Räsänen heräsi maaliskuun puolessa välissä uuteen maailmaan. Maailmaan, jossa kahden kampaamoliikkeen ovi ei enää käynytkään ja puhelin soi vain peruutusten takia.

”Paniikkihan siinä iski. Asiakkaamme tulevat meille viihtymään ja hemmottelemaan itseensä. Koronan myötä se loppui kuin seinään. Se oli todella absurdi tilanne”, Räsänen muistelee.

Luovuuden virta patoutuu, kun on huoli omasta, perheen ja työntekijöiden toimeentulosta. Toisaalta nyt juuri kaivataan ideoita, joilla saadaan elvytettyä sekä omaa ajattelua että tulovirtoja. Alkushokin jälkeen kahden lapsen arkea pyörittävä Räsänen lähti miettimään seuraavia askeleita. Digitaalisen liiketoiminnan kehittäminen tuntui järkevältä vaihtoehdolta, johon hän haki tukea Business Finlandilta.

”Ovien sulkemisen sijaan lähdin miettimään uusia tulokanavia. Digiloikka tuntui luontevalta vaihtoehdolta ja kauneuteen liittyviä lisäpalveluja lähdettiin kehittämään. Kiharakouluja ja lettilivejä on jo kokeiltu ja palaute on ollut todella positiivinen.”

Projekti on edennyt jo niin pitkälle, että verkkokauppa on pian valmis lanseerattavaksi. Dentsun Creative Caren osallistuminen oli Räsäselle positiivinen kokemus, josta tuli myös lisäpotkua liiketoiminnan kehittämiselle.

”Arvokkaita ideoita tuli todella paljon. Yksi isoimmista opeista oli kuitenkin brändin rakentamisen merkitys. Eteenpäin on pakkoa katsoa ja uskon, että ne investoinnit mitä teen tänään, kantaa hedelmää vielä pitkään. Laakereille kellään ei ole varaa jäädä lepäämään”, Räsänen päättää.

Tässä parhaat ideat kampaamoyrittäjille.

Dentsu Creative Care kampaamoyrittäjille

Pienyrittäjä ilmoittaudu mukaan

Dentsu Creative Care -ajatuksessa on kyse pienyrittäjistä, ideoista ja luovuudesta. Valitsemme säännöllisesti yhden ammattiryhmän yhden tunnin ajatusriiheemme. Kokoamme riihessä syntyneet ajatukset kaikkien luettavaksi. Tästä selvitään yhdessä.

Ilmoittautuminen on suljetty.

Creative Strategist

Jussi Hakanen

Haluatko tietää miten Creative Care -konseptia voisi hyödyntää yrityksessäsi?

Ota yhteyttä