Anleena Haustola

E-Commerce Manager

Amazon on maailman isoin verkkokauppa. Tämän lisäksi se on myös teknologiyritys, stremauspalvelu ja maailman suurin mainostaja. Amerikassa yli puolet tuotehauista tehdään Amazonissa.

Nyt Amazon laittoi pisteen parin vuoden huhumyllylle avaamalla 150 miljoonan tuotteen verkkokauppansa Ruotsissa. Mutta mitä verkkokauppajätin laajeneminen tarkoittaa suomalaiselle verkkokauppiaalle?

Kilpailijana maailman isoin verkkokauppa

Pitkällä aikavälillä Amazon on kyennyt määrittelemään uudelleen kuluttajien odotukset ja muokkaamaan ostokäyttäytymistä. Tähän yhtälöön voi lisätä vielä alustan mainontamahdollisuudet sekä kattavan ostosdatan, jota he myös ovat alkaneet suoraan haalia kilpailijoiltaan uusimmalla vedollaan Shopper Panelilla*. 

Amazonin disruptoivaa voimaa ei voi sivuttaa.

On kuitenkin hyviä esimerkkejä, miten brändit ovat pystyneet kasvattamaan ja kehittämään omaa liiketoimintaansa Amazonista huolimatta. Esimerkiksi tavarataloketju Walmart on ryhtynyt moniin vastaiskuihin kehittämällä verkkokauppaansa ja noutopalveluitaan sekä myymällä (mainos)tilaa omassa verkkokaupassaan. Näin he ovat onnistuneet kasvattamaan myyntiä – myös Amazonin aikakaudella.

Samaa on nähtävillä Euroopassakin. Saksassa, jossa jo yli neljäs verkkokauppamyynnistä tapahtuu Amazonin kautta, on vielä tilaa muille. Zalando on tästä hyvä esimerkki, joka ilmoitti juuri liikevaihdon ja -voiton kasvusta.

Suomessa lyhyen aikavälin muutokset ovat todennäköisesti pieniä. Ruotsiin avatun verkkokaupan myötä kuitenkin ne suomalaiset toimijat, jotka toimivat muissakin Pohjoismaissa, tulevat todennäköisesti tuntemaan vaikutuksen heti.

Verkkokauppana Amazon ei kuitenkaan ole suomalaisille uusi. Monet ovat jo nyt ostaneet esimerkiksi Amazonin UK:n ja Saksan kaupoista. Nettomyynniltään Amazon onkin jo 10 suurimman verkkokaupan joukossa Suomessa.

10 nettomyynniltään suurinta verkkokauppaa

Lähde: Kaupan Liitto. Luvut sisältävät vain kauppojen suoran, oman myynnin kuluttajille. Mukana ei ole eBayn tai AliExpressin tapaisia markkinapaikkoja, eikä muiden kauppojen Amazonin tai Wishin kautta myymiä tuotteita.

Tämä järjestys tulee kuitenkin todennäköisesti muuttumaan. Siksi jokaisen markkinoijan tulisikin nyt kysyä itseltään: mitä minun pitäisi tehdä Amazonin suhteen?

Aloita kysymällä oikeat kysymykset

Suomalainen verkkokauppa ei jytise heti, mutta vuosien myötä kylläkin. Viimeistään nyt on oikea aika miettiä, miltä brändisi verkkokauppastrategia näyttää. Ja ei pelkästään Amazonin osalta, vaan kokonaisuudessaan.

Tässä kuusi kysymystä, joihin jokaisen markkinoijan tulisi pystyä vastaamaan.

Kuusi kysymystä Amazonista

Jos tarvitset apua vastaustesi kanssa, me dentsussa konsultoimme sinua mieluusti. Voimme auttaa kokonaisvaltaisen verkkokauppastrategian kanssa, tai pelkästään Amazoniin liittyvissä toimenpidesuunnitelmissa.


*Shopper Panelin avulla Amazon kannustaa kuluttajia jakamaan kuittejaan Amazonille. Tällä he pystyvät keräämään ostodataa vielä laajemmin.

Ota yhteyttä

Autamme sinua verkkokauppastrategian tai Amazonin kanssa

Link to Ota yhteyttä