Harriet Harsto

Web Analyst

Web-analytiikan auditointi on eräs lempiaiheistani. Paitsi, että auditointi on hyppy suoraan asiakkaan verkkoanalytiikan syvään päätyyn, on se myös äärimmäisen tehokas, konkreettinen ja monesti silmiä avaava toimenpide. Syitä auditoinnin tekemiseen on monia (niistä olen avannut enemmän alle), mutta auditoinnin tuloksista asiakkaalle raportointi on aina mahtavaa. Jos asiat ovat erinomaisesti - upea juttu! Mutta kun auditoinnista usein löytyy esimerkiksi hyvin pieni mutta kriittinen puutos, suurempi kehityskohde tai jopa koko verkkoliiketoimintaa kehittävä korjaustoimenpide, voi auditoinnin arvo asiakkaalle olla todella merkittävä. Panos-tuotos-suhde on auditoinnissa ennalta arvaamaton. Auditoinnilla varmistetaan dataohjautuvan päätöksenteon tärkein perusta: laadukas, oikea ja turvallinen tiedonkeruu.

Vaikuttava lähtölaukaus yhteistyölle

Kun aloitamme web-analytiikan yhteistyön uuden asiakkaan kanssa, ehdotamme aina aluksi lähtötilanteen auditointia. Auditointi on kuin intensiivikurssi, jonka avulla saamme kerralla selkeän kokonaiskuvan verkkoanalytiikan nykytilasta. Tutkimme kuusi erilaista pääkohtaa, sisältäen yli 80 erillistä teknistä ja laadullista ominaisuutta, kukin tärkeydeltään ja painoarvoltaan määritettynä. Ymmärrämme tilien rakenteet, perusasetukset, räätälöinnit ja integraatiot. Selvitämme mittaussuunnitelman, konversiot, tapahtumaseurannan toteutuksen ja tägien hallinnan. Tarkistamme myös, että data kerätään yksityisyyttä kunnioittaen ja tietosuojalauseketta noudattaen.

Auditoinnista asiakkaalle jäävä dokumentointi kertoo konkreettiset korjaus- ja kehitysehdotukset ja summaa tärkeimmät kohdat, joihin tulee kiinnittää huomiota. Auditoinnin perusteella voimmekin tehokkaasti ja nopeasti lähteä tekemään läpinäkyvää yhteistyötä: asiakkaalle muodostuu selkeä käsitys, miksi juuri näin ja tässä järjestyksessä.

Nykytilanne haltuun ja kohti uutta analytiikkaa

Viime aikoina web-analytiikan parissa on ollut kova kuhina. Pitkään jatkunut epämääräisyys tietosuoja-asioiden ja analytiikan yhteensovittamisessa kulminoitui siihen,

että EU:n tietosuojaviranomaiset linjasivat Google Analyticsin käytön verkkosivuilla tietosuojalainsäädännön vastaiseksi. Linjaus aiheutti hämmennystä ja isoja kysymysmerkkejä, monet yritykset vetivät hätäjarrusta ja päättivät laittaa kaikki analytiikkainvestoinnit jäihin. Jotkut jopa pysäyttivät UA-analytiikan keruunsa siihen paikkaan.

Kun Google hetki sitten ilmoitti lakkauttavansa Universal Analyticsin jo ensi vuoden puolella, aukesi yrityksille viimeistään nyt erinomainen tilaisuus arvioida verkkoanalytiikkansa nykytila ja tulevaisuus: jatkaako Googlen käyttäjänä Google Analytics 4 -palvelun (GA4) kanssa, vai tutkiako myös muita tarjolla olevia analytiikkaratkaisuja.

Mihin ratkaisuun web-analytiikka-alustan kanssa sitten päädytkin, on auditoinnilla paikkansa: nykyisen analytiikan tutkiminen antaa erinomaiset lähtökohdat uuden sukupolven analytiikkaratkaisun rakentamiseen. Vaadi laatua, tarkkuutta ja asiantuntijuutta, kun investoit uuteen web-analytiikkaratkaisuun. Tämä on nimittäin edessä ainakin kaikilla Universal Analyticsin käyttäjillä seuraavan vuoden aikana.

Laatua ja tarkkuutta säännöllisyydellä

Vaikka verkkoanalytiikka saattaisikin periaatteessa olla ihan suhteellisen hyvällä tolalla, on todella tavallista, että yrityksen analytiikkaa on ollut mukana rakentamassa useita eri henkilöitä ja toimijoita; esim. markkinoinnin ja digitiimin nykyiset ja entiset työntekijät, verkkokehityspartneri tai datapalveluita tarjoavat toimistot. Kun sopassa on monta kokkia, ei lopputulos lautasella välttämättä ole harmoninen, viimeistelty annos, vaan tarjolla onkin sillisalaatti. Faninsa on sillisalaatillakin, mutta jos on tarkoituksena ymmärtää, kuinka monta porkkanaa lautasella on, vie sillisalaatista sen esiin kaivaminen turhan paljon aikaa.

Tapahtuupa jatkuvasti niinkin, että analytiikka suunnitellaan verkkosivuston tiettyyn tuotantoversioon, usein sivustouudistuksen yhteydessä. Viikot, kuukaudet ja joskus vuodetkin kuluvat. Verkkosivu kasvaa ja kehittyy, tulee uutta sisältöä, painiketta, liidinkeräyslomaketta ja kieliversiota. Analytiikka sen sijaan rullailee edelleen omassa, vanhentuneessa kuplassaan ja sisään saattaa livahtaa henkilötietoja sisältävää PII-dataa, josta silloin joskus ei kukaan puhunut mitään. Jos web-analytiikkaa ei omista varsinaisesti kukaan (”ehkä digitiimi? Tai markkinointi? Kuka markkinoinnissa? Vai sittenkin IT…”), saattaa analytiikan kehitys unohtua sillä hetkellä, kun tag managerista on painettu ”Julkaise” -painiketta. Ja tämäkin tarina on tosi.

Auditointi siis kannattaa tehdä säännöllisesti web-analytiikan nykytilan kartoittamiseksi ja ajan tasalla pitämiseksi. Kerätäänhän dataa edelleen oikein? Onko tietosuojalausekkeet ja evästebannerit ajan tasalla? Onhan kaikki sivujen toiminnallisuuden muutokset otettu huomioon tägäyksessä ja analytiikassa? Toimiiko triggerit, onko vanhentuneet tägit poistettu ja turhat skriptit siivottu pois?

Mistä lähteä liikkeelle ja mitä auditointi maksaa?

Web-analytiikan auditoinnin kustannus riippuu luonnollisesti verkkosivuston koosta. Pieni sivusto vie web-analyytikoltamme aikaa n. 2 päivää dokumentointeineen, kun taas laaja, moniosainen multidomain-kokonaisuus voi viedä useammankin päivän. Auditointimme sisältää aina asiakkaalle jäävän dokumentoinnin ja tulosten raportoinnin kasvokkain tai virtuaalisesti.

Itsenäisille analyytikoille internet tarjoaa tietysti monia eri oppaita ja ohjeita, joilla voit tarkastaa verkkoanalytiikkasi noudattavan parhaaksi katsottuja käytäntöjä ja tietosuojasäädöksiä. Mikäli etsit tosiosaajaa, ota yhteys web-analytiikan palveluja tarjoavaan asiantuntijatoimistoon. Meillä dentsulla on tarjota verkkoanalytiikan kokonaisvaltainen osaaminen käyttöösi. 

Laita viestiä, niin räätälöidään juuri sinun yrityksesi tarpeisiin sopiva kokonaisuus: analytics.finland@dentsu.com

Käy myös lukemassa millaisia tuloksia Bisnes +, Fonum sekä R-kioski saivat tekemistämme web analytiikan auditoinneista.