

0
Markkinoinnin tehokkuus
0
CPA-hinta
0
Aika insightin saamiseen
Haaste
Mobile Pay oli edelläkävijä Suomen markkinoilla maksamisen mobiilisovelluksissa. Kilpailu kuitenkin kiristyi 2010-luvun puolivälissä niin, että markkinoinnin panostustasoa lisättiin. Samalla oli saatava myös paremmin tietää se, kuinka hyvin jokainen euro on tehokkaimmin käytössä.
Oli tarve rakentaa parempi näkyvyys siihen, mitkä markkinoinnin toimenpiteet ajoivat eniten sovelluksen latauksia sekä voida ennustaa seuraaviksi viikoiksi tarvittavia panostustasoja tarkemmin.
Perinteinen ROMI-malllinnus vie jopa puoli vuotta, joten se oli poissa laskuista.
Ratkaisu
Dataohjautuvaa markkinointia lähdettiin tekemään muun muassa media mix -mallinnuksella sillä halusimme mahdollisimman laajan 360-näkymän. Koska ekonometrinen mallinnus oli kuitenkin liian hidasta ja käsin tehtävä työ liian vaativaa, valjastimme tekoälyn hyötykäyttöön. Dashboardiin rakennettu ennustemalli oppii jatkuvasti ja luo meille täten entistä tarkempia ennusteita.
Dashboardiin tehtiin myös käyttöön kätevä ennusteilla pelaamisen malli, jossa voi valita erilaisia markkinoinnin panostustasoja ja nähdä ennusteen siitä, kuinka monta applikaation latausta se toisi.
Lisäksi dashboard on mahdollistanut insightien saamisen yhteen päivään: kaikki luvut päivittyvät automaattisesti palveluun.
Tulokset
Markkinoinnin tehokkuus on kasvanut +150 % vuodessa (2017 vs. 2018), eli yhdellä markkinointiin kulutetulla eurolla saadaan nyt 150 % paremmat tulokset.
Yhden latauksen CPA-hinta on pudonnut -60 % ja Mobile Pay -applikaation lataukset ovat tuplaantuneet yli miljoonaan sovellukseen vuodesta 2018.
Tärkeänä tuloksena on myös se, että markkinointi on nyt aidosti datalähtöistä tekoälyn ansiosta ja aika insightien saamiseksi on kutistunut yhteen päivään entisen kuukausien prosessin sijaan.
UPM: Google Analytics 4 at scale
Soon after the decision of Google to decommission Universal Analytics, UPM made the decision to bring their web analytics stack ready for the changes. The approach selected was a hybrid solution...
R-kioski, Fonum ja Bisnes +: Web-analytiikan auditoinnill...
Web-analytiikan auditoinnin avulla yritykset pystyvät tehokkaasti ja konkreettisesti seuraamaan verkkoliiketoimintaansa. Auditointi on myös usein silmiä avaava toimenpide, jonka pohjalta yrityst...
JYSK Awards 2021
Pääsimme jälleen toteuttamaan legendaarisen JYSK Awards -gaalan jonne kokoontuu perinteisesti henkilökuntaa ympäri Suomen. 500 iloista JYSKiläistä valtasi tänä vuonna upean Lahden Sibeliustalon ...
MSD: parempaaelamaa.fi – käyttäjäystävällinen kokonaisuus
MSD on vuonna 1891 Yhdysvalloissa perustettu kansainvälinen lääkeyhtiö, joka työllistää noin 74 000 työntekijää ympäri maailmaa. Suomessa yhtiö on toiminut vuodesta 1968 ja työllistää noin 120 a...
Biltema: Rakkaudesta tekemiseen
Loimme pitkäkestoisen markkinoinnin kattokonseptin yhdelle isolle tekijöiden heimolle.
Sponda: Sponday 2020
Spondan vuotuinen henkilöstötapahtuma Sponday järjestettiin tällä kertaa syksyllä 2020 virtuaalitapahtumana. Tapahtuman tavoitteena oli rakentaa työntekijöiden yhteenkuuluvuutta ja luoda yhteish...
Arla & Kokkaamattomat
Useat brändit ovat heränneet siihen, että laadukkaat sisällöt ovat tehokas liikenteen lähde verkkosivuille ja sisällön tuotantoon panostetaan enenemissä määrin. Kuitenkin lähes poikkeuksetta osa...
Neste: #DontChoke
#DontChoke on osa Journey to Zero -kampanjaa, joka on äärimmäinen pyrkimys parempaan tulevaisuuteen. Nollaan pääseminen kaikilla elämän ja elämän alueilla vaatii kuitenkin useamman kuin yhden. N...
HaeTUIn lomapaketti
TUI toteutti yhdessä mediatoimistomme kanssa matkamessuviikolla menestyksekkään HaeTUIn loma -kampanjan. Kampanjan sydän oli innovatiivinen ulkomainonnan erikoistoteutus, joka jalkautti HaeTUImm...
Neste: Uusi Strategia -Kampanja
Öljymaailman altavastaaja Nesteelle ilmastonmuutos on todella tärkeässä asemassa, ja jopa 80% heidän vertailukelpoisesta liikevoitosta tulee nykyään uusiutuvista tuotteista. Tämän seurauksena Ne...
Subway: Don’t miss a moment of this summer
Vuonna 2018 Subwaysta tuli ensimmäinen brändi Suomessa, joka toi festivaaleille täysin toimivan pikaruokaravintolan. Suunnittelimme äärimmäisenparhaan mahdollisen ravintolakokemuksen musiikin ys...
Viestilehdet: verkkoanalytiikasta tukea liiketoimintaan
Viestilehdellä oli tarve kehittää verkkoanalytiikkaansa Maaseudun Tulevaisuuden, Koneviestin ja Aarre-lehdenja osalta ja saada sitä kautta kokonaisvaltaisempaa ymmärrystä liiketoiminnan kehittäm...
Vizeum: Norwegian
Innovatiivinen DOOH-kampanja täytti koneet.
Vizeum: Lindex
Tänään merkittävä osa asiakkaista käyttää Biltema.fi-palvelua mobiililaitteella etsien inspiraatiota, mutta myös selaamiseen ja tuotteiden ostamiseen. Verkkokaupan käytettävyyden ja konversioast...
iProspect: Bonava
Carat: MobilePay
Mobile Pay oli edelläkävijä Suomen markkinoilla maksamisen mobiilisovelluksissa. Kilpailu kuitenkin kiristyi 2010-luvun puolivälissä niin, että markkinoinnin panostustasoa lisättiin. Samalla oli...
Carat: Arla Lempi
Ruokakerma-kategoria on voimakkaasti kilpailtu matalan kiinnostuksen tuoteryhmä, jossa kilpailijoista on vaikea erottua tuoteominaisuuksilla.
Arla Lempin mainonnassa oli korostettu luonno...
Holiday Club - asiakaskokemuksen kehittäminen verkossa
Vuonna 1986 perustettu Holiday Club on Suomen johtavia matkailun ja vapaa-ajan toimijoita. Holiday Clubilla on toimintaa 30:ssä lomakohteessa ja tarjoaa noin 2000 loma-asuntoa ja 1000 hotellihuo...
Neste: globaalia kasvua sisällöillä
Neste otti strategisen ja dataohjatun sisältömarkkinointiohjelman avukseen tavoittaakseen vastuullisista ratkaisuista kiinnostuneet B2B-päättäjät.
Alepa: Korttelitoive
Alepa on pääkaupunkiseudulla palveleva lähikauppa, joka muuttui asiakkaidensa toiveiden mukaiseksi chatbot-pohjaisen Korttelitoive-palvelun avulla.